7.4.2020 Pihlajalinnan koronatestaustoiminta laajenee valtakunnalliseksi – testiin pääsee lääkärin arvion perusteella

Pihlajalinnan koronatestaustoiminta laajenee uusille paikkakunnille ympäri Suomen, ja samalla näytteenottokriteerit muuttuvat. Testaus voidaan tehdä kaikille, joilla epäillään akuuttia korona-infektiota.

Pihlajalinna aloittaa koronatestaustoiminnan vähintään kahdeksalla uudella paikkakunnalla: Oulussa, Raisiossa, Kotkassa, Kouvolassa, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa ja Joensuussa. Testausta jatketaan myös nykyisissä testauspisteissä Tampereella, Kangasalla, Seinäjoella ja Helsingissä. Testauspisteet sijaitsevat Pihlajalinnan lääkärikeskusten välittömässä läheisyydessä. Lähetteen koronavirustestiin saa lääkäriltä Pihlajalinnan lääkärikeskuksessa tai etävastaanotolla.

– Lisäämällä diagnostiikkaa varmistamme kansallisen onnistumisen epidemian torjunnassa. Kun oireiden perusteella epäillään, että potilaalla on akuutti koronavirustartunta, oikea menetelmä on käytössä oleva PCR-testi, joka otetaan nenänielusta. Pääsiäisen jälkeen valikoimiimme tulee myös vasta-ainetesti. Sormenpäästä otettavalla verinäytteellä varmistetaan, onko korona-infektio jo sairastettu. Vasta-ainetestaus antaa lisätietoa tilanteessa, jossa oireet ovat jatkuneet pitkään tai potilas on jo parantunut, kertoo Pihlajalinnan operatiivinen johtaja Teija Kulmala.

– Aktiivinen koronavirustestaus nopeuttaa myös työhön paluuta ja varmistaa yhteiskunnan rattaiden pyörimisen epidemiasta huolimatta, sanoo Pihlajalinnan johtava työterveyslääkäri Mervi Viljamaa.

Lääkärikeskuksissa Pihlajalinna on muuttanut toimintamalliaan siten, että kaikkien olisi turvallista asioida vastaanotolla myös koronavirusaikana. Pihlajalinnassa on ylähengitystieoireisille asiakkaille erityisiä infektiopoliklinikoita. Infektiopoliklinikat voivat olla kokonaan infektio-oireisille varattuja lääkäriasemia, tai ne voivat sijoittua lääkäriasemalla tiettyihin kellonaikoihin tai tiettyyn osaan rakennusta. Tämän tarkoituksena on taata myös muille kuin ylähengitystieinfektio-oireista kärsiville sekä riskiryhmäläisille turvallinen pääsy lääkärin vastaanotolle.

– Pandemian ja sen jälkitilanteen huomioiden kannustamme asiakkaitamme huolehtimaan jatkuvasti myös muiden sairauksien hyvästä hoidosta. Perussairauksien hoidosta ei tule tinkiä. Pihlajalinna pitää operoimansa julkisen terveydenhuollon ja yksityiset lääkärikeskukset toiminnassa myös epidemian aikana, toteaa Kulmala.

Testaustoiminnasta voit lukea lisää verkkosivuiltamme kohdasta Koronatestaus.

Lisätiedot
operatiivinen johtaja Teija Kulmala, p. 050 347 4661
johtava työterveyslääkäri Mervi Viljamaa, p. 040 030 7407