Palveluvastaava, Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy, Pihlajalinna Varkaus

Haemme työterveyshuollon palveluvastaavaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Pihlajalinna Varkauteen.

Palveluvastaavana toimit esimiehenä ja vastaat arjen sujuvuudesta ja johtamisesta alueesi toimipisteissä. Työhön sisältyy mm. työvuorosuunnittelu ja resurssointi. Vastuualueen toimipisteet sijaitsevat Varkauden ympärysalueella (Varkaus, Kaavi, Rautavaara, Rautalampi, Pieksämäki, Suonenjoki, Heinävesi ja Leppävirta).

Odotamme sinulta vahvaa motivaatiota ja kiinnostusta esimiestyöhön sekä hyviä sosiaalisia taitoja, halua kehittyä ja kehittää toimintaa sekä vastuun- ja päätöksentekokykyä ja yrittäjähenkisyyttä.

Tehtävän hoitaminen edellyttää työterveyshuollon ammattihenkilön pätevyyttä ja eduksi katsotaan kokemus tai koulutus esimiestyöstä.

Saat hyvän perehdytyksen ja kannustavan työyhteisön tuen mielenkiintoisiin ja monipuolisiin työtehtäviin. Uralla eteneminen on mahdollista samoin kuin työterveyshuoltotoiminnan kehittäminen. Pääset myös vaikuttamaan ja päättämään vastuualueesi asioista.
Osa- tai kokoaikaiseta työajasta on myös mahdollista neuvotella

Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut, mm. laajan työterveyshuollon palvelut, kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä liikunta-ja kulttuuripassiedun. Pihlajalinnalaiset ovat myös oikeutettuja kuntoilemaan edullisempaan hintaan Forever-kuntoklubeilla.

Kiinnostuitko? Laitathan hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa. Ota yhteyttä, niin kerromme sinulle tehtävästä tarkemmin.